|

Eräs minua vähemmän tunteva henkilö teki minusta horoskooppiarvioinnin, jonka mukaan toimin sosiaalityöntekijänä, pappina tai työväenjohtajana. En ole koskaan erityisemmin välittänyt horoskoopeista, mutta täytyy todeta että syntymähetken tarkkuudella tehty kiinalainen arviointi osui monilta kohdin kohdalleen. Tunnistan itsessäni paljon sosiaalityöntekijää, nykyään arvostan paljon myös kirkonhengenmiehiä ja pidän itseäni aatteellisesti suuntautuneena sosialidemokraattina, ja mielelläni kokisin olevani arvojohtaja. Kirjassani v. 2002 "Ihmisyys haastaa itsekkyyden" pohdin yhteiskunnallisia asioita erityisesti eettisistä lähtökohdista. Käytän mielelläni käsitettä "eettinen sosialidemokratia".
Vähän taustastani.. Minulla on takanani ns. pitkä linja. Olin nuorena töissä Laivateollisuuden Telakalla Turussa, muuten samalla missä Presidentti Mauno Koivisto oli aikanaan. Työn ohessa opiskelin mm. Turun työväenopistossa ja sain Kiljavan Ay-opistosta kimmokkeen pyrkiä Tampereen yliopistoon. Valmistuin sosionomiksi ja yhteiskuntatieteiden maisteriksi v.1976 viidessä vuodessa pääaineinani sosiaalipolitiikka ja aikuiskasvatus. Elinikäinen oppiminen on ollut kohdaltani totisinta totta. Olen kiitollinen 1960-1970 -luvun poliittisille päättäjille, jotka ovat mahdollistaneet opiskeluni. Johtuen paljon duunaritaustastani minut valittiin 29-vuotiaana Metallityöväen Liiton koulutuskeskuksen rehtoriksi. Olin vahvasti vaikuttamassa siihen että ay-koulutus laajeni perinteisestä luottamushenkilökoulutuksesta uusiin ryhmiin; nuoriin, naisiin, perheisiin. Uusina kursseina tulivat mm. kulttuuripolitiikka, kansainvälinen politiikka, taloustieto, ATK ja perhekurssit ja ay-tiedon peruskursseja erityisesti naisille.
Ja lapsuudestani sekä harrastuksistani Kotini oli myönteisessä mielessä tavallinen. Isäni hyvä metallin ammattimies ja äiti töissä kaupassa. Muuten mainio isäni vaikutti kovin siihen että lapsena hiihdin lähes joka sunnuntai kilpaa. Se ei ollut aina kivaa. Niinpä kun itsenäistyin niin 13-14 v. alkoi jalkapallo viedä enemmän ja enemmän aikaa. Jalkapallosta kehittyikin minulle sitten oma lajini, jossa menestyin SM-tasolle saakka. Pelasin 70-luvulla SM-sarjassa kolme vuotta korkeimmalla sarjatasolla, minut valittiin TUL:n liittojoukkueeseen, tein mm. Helsingin Olympiastadionilla maalin HJK:n reppuun (tosin peli hävittiin…). Lupaava ura(?) katkesi kirjaimellisesti Valkeakosken tehtaan kentällä luun katkeamiseen. Vieläkin tulee ihmisiä vastaan jotka muistavat "äänen"! Jalkapalloharrastus on sittemmin jatkunut eduskunnan jalkapallojoukkueessa ja tuoreimpia saavutuksia 2000-luvulta on ikämiesten SM-tasolta sekä kultaa että hopeaa. Saan olla onnellinen että olen aika terve. Juoksen säännöllisesti 3-4 lenkkiä viikossa. Olen toiminut jalkapalloon liittyvissä seura-, piiri- ja valtakunnan tason luottamustehtävissä, TPV:n johtotehtävissä Tampereen piirin puheenjohtajana ja v. 1991-2006 Suomen Palloliiton varapuheenjohtajana. Olen toiminut FAIR Play-, Kaikki Pelaa- ja Futurovaliokuntien puheenjohtajana ja osallistunut liiton edustajana UEFA:n ja FIFA:n kongresseihin. Harrastukset ovat kietoutuneet paljon perheeseen, poikiini, yhteisiin juttuihin. Periaatteenani on ollut käydä elokuvissa säännöllisesti, pidän tanssimisesta, musiikista ja olen yleisutelias. Kaikki kiinnostaa - tähtitieteestä erotiikkaan. - Erotiikka waltarilaisittain ymmärrettynä...
Vahvuuksiani politiikassa Kaikki mikä liittyy työhön, työllisyyteen ja työelämään on kiinnostavaa. Tein aikanaan tutkielman 70-luvun alussa Kiljavan Ay-opistolla aiheesta "Ihmiskeskeisyyden ja tehokkuuden ristiriita modernissa yhteiskunnassa". Mainitun teeman ympärillä on sitten askaroitu. Sivistys ja koulutus on toinen lempialueeni ja kolmantena laajassa mielessä elämisen laatuun ja hyvinvointiin liittyvät kysymykset. Kirjassani on punaisena lankana eettisemmän politiikan kaipuu ja näkemyksellisyys tarvittavista keinoista. Uskallan sanoa olevani perillä suosikkifilosofieni Pekka Himasen, Martti Lindqvistin, Eero Ojasen ja Maija-Riitta Ollilan ajatuksista. Koen saavani parasta työnohjausta monasti kirjailijoilta ja filosofeilta.
Sivistyksestä ja koulutuksesta Koulutus on ollut vahvasti mukana elämäni eri vaiheissa. Olin mukana koululakikomiteassa valmistelemassa nykyisiä koululakeja. Katson vahvistaneeni lähikouluperiaatetta, yhtenäiskouluajattelua, lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyötä. Toimin parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän varapuheenjohtajana v. 2002 ja olin paimentamassa hallitusohjelmaneuvotteluissa NOSTE-ohjelmaa (ilman ammattitutkintoa oleville mahdollisuus tutkinnon suorittamiseen) mukaan hallitusohjelmaan. Nyt lähes 20 000 ihmistä on ollut NOSTEEn mukana. Mutta työtä riittää vielä!
LEX Gustafsson Olen pyrkinyt olemaan aloitteellinen työllisyyden parantamisessa ja työn sisällön kehittämisessä. Aloitteestani perustettiin SDP:hen sapattivapaatyöryhmä, jonka puheenjohtajana toimin. Asia eteni niin että työministeri Liisa Jaakonsaari esitellessään eduskunnalle vuorotteluvapaalakia nimesi lain "Lex Gustafssoniksi". Olen vieläkin ylpeä laista.Se on ollut ainut toimiva työn jakamistoimenpide. Yli 100 000 ihmistä on päässyt vapaalle ja työtön on päässyt tekemään ihan oikeaa työtä. On tärkeää että vuorotteluvapaa jatkuu. Se auttaa työssä jaksamista ja huokoistaa luonnikkaalla tavalla työn ja vapaa-ajan jaksotusta, työn ja opiskelun yhdistämistä yksilön elämäntilanteen lähtökohdista.Olen tämän eduskuntakauden toiminut työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajana. Olen myös sos.dem. eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja koen voivani vaikuttaa vahvasti eduskunnassa käsiteltäviin asioihin.Tavoitteena hyvä elämäMinulle hyvä elämä merkitsee mahdollisimman laajasti tiedostavaa ja siihen intohimoisesti osallistuvaa elämää, joka puolustaa omien edellytystensä puitteissa elämän jatkuvuutta ja sen ehtymätöntä kykyä kokeilla omilla luovilla mahdollisuuksillaan. Elämän idea on omaan mittaansa kasvaminen ja itsensä vapaaehtoinen antaminen tarkoituksiin, jotka ylittävät huikeasti yksilöllisen onnen tavoittelun rajat.Edellä olevan on todennut Martti Lindqvist, mutta se on myös kuin minun suustani.Tässä hieman taustastani ja toiminnastani. Ota yhteyttä kun haluat tietää enemmän.
|