Kesäkirjeeni eduskunnasta
Blogi
Kirjoittanut Jukka Gustafsson   
02.07.2010 10:33

Eduskunnassa päättyi työ 1. päivä heinäkuuta. Yleensä työ on päättynyt Juhannukseen, mutta nyt ydinvoimalupaäänestykset valiokuntatöineen siirtävät lomalle lähtöä. Takki alkaa olla tyhjä ja kuukauden loma tulee tarpeeseen. Elokuussa on jo paljon kokouksia ja tilaisuuksia

VALIOKUNTATOUHUA. Taakse jäänyt kevät ja alkukesä on ollut melkoista myräkkää. En muista, että minulla olisi ollut näin kiirettä aikaisemmin. Asia selkenee tästä kirjeestä. Osaksi se johtuu siitä, että omassa työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassani on ollut tärkeitä asioita. Hallitus on pyrkinyt muuttamaan työperäisen maahanmuuton lainsäädäntöä ja samalla on heikennetty valvontaresursseja. Pääkaupunkiseudulla työskentelee yli 20.000 ulkomaalaista työntekijää, vain osan työehdot, palkka ja veronmaksu ovat asiallisessa kunnossa.

Valiokuntani käsitteli myös julkisen työvoimapalvelulain muutoksia. Hallituksen esitys merkitsee, että pahimmillaan kasvava määrä ihmisiä, jotka voisivat työllistyä järjestöihin jäävät tyhjän päälle. Palkkatukimuutokset vaarantavat tuhansia työpaikkoja. Hävisimme äänestyksissä, joissa meillä oli kuuden sivun vastalause!

VARAEERONA. Olen sos.dem. eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja. Kun ryhmä on yrittänyt tehdä ns. rytminvaihtoa oppositiopolitiikassa, niin se on merkinnyt paljon lisäpalavereita, nopeita päivittäisiä kokouksia, salityöskentelyn tehostamista ynnä muuta. Heinäluoma on antanut minulle paljon vastuuta ja tehtäviä, joista ei ole sopinut kieltäytyä. Olen esim. vastannut välikysymystekstien neuvotteluista muun opposition kanssa. Siis työtä, joka ei näy julkisuudessa.

SDP:N PUOLUEKOKOUKSESTA. Kokouksesta jäi julkisuuteen eniten uuden puoluesihteerin valinta. Panen paljon arvoa sille, että Jungner kykeni edellisessä työpaikassaan saamaan työntekijöiden luottamuksen reiluna ja osaavana johtajana. Etenkin, kun tietää, että toimittajat eivät ole varmaan niitä helpoimpia johdettavia. No, toki YLE:n henkilöstöstä iso osa on muita kuin toimittajia.

Jungner voi parhaimmillaan tuoda sellaista osaamista, joka vetoaa nuoriin, miehiin ja naisiin, joille sosiaalisen median ja tietotekniikan osaaminen ja ”sanasto” on tuttua. Kieli on valtaa ja uskon, että Mikaelilla on paljon annettavaa myös, kun tiivistetään ja kehitetään poliittista viestiä.

Puoluekokouksessa oli 500 kokousedustajaa. Yleinen arvio kokouksen annista on hyvin myönteinen. Jokainen, joka on oikeasti kiinnostunut SDP:n keskeisistä tavoitteista kannattaa lukea ”Varjosta valoon” -ohjelma. Hyvä ohjelma vielä parani valiokuntakäsittelyssä.

Niin, siitä tulikin mieleen vielä se, että olin työelämätyöryhmän vetäjänä, joka kirjoitti puoluekokouksen visio-ohjelmaan työelämätavoitteet. Ne ovat laatutavaraa. Tutustuhan!!

ELÄKELÄISILLE olin luvannut yrittää parantaa puoluehallituksen lausuntoa puoluekokoukselle. Näin tapahtui. Päätökseksi tuli että ”Työeläkkeiden ostovoiman turvaamiseksi selvitetään mahdollisuudet kehittää indeksijärjestelmää”. Toivomus on, että järjestelmä olisi nykyistä palkkapainotteisempi.

PORVARIHALLITUKSESTA. Mari Kiviniemi valittiin pääministeriksi. Valinta oli varmaan Kepun kannalta parempi kuin Pekkarinen. Näin Kepu yrittää lakaista maton alle ikävät vaalirahasotkut ja mahdolliset rikoksetkin. Monet tutkimuksethan ovat vielä poliisilla kesken.

Minulla oli kunnia käyttää sos.dem. ryhmän ryhmäpuhe keskiviikkona 23.6. klo 10.00 alkavassa istunnossa. Puheaikaa oli 7 minuuttia suorassa TV-lähetyksessä. Asiana on hallituksen tiedonanto hallitusohjelmasta. Olen kirjoittanut puheeseeni, että ”hallitusohjelma ei anna toivoa mistään loppukiristä, se pikemminkin vahvistaa uskoa, että edessämme on 298 päivää päättämättömyyttä ja hallitus siirtää tärkeät päätökset seuraavalle hallitukselle.”

Puheeni on kokonaisuudessaan luettavissa kotisivuiltani. Käy lukemassa osoitteesta www.jukkagustafsson.net.

VAALIT  2011. Edessä on mitä mielenkiintoisin syksy ja kevät. Olen saanut varsin paljon hyvää palautetta ihmisiltä. Olen kuulemma hyvin istuntosalissa paikalla ja ”me ymmärretään mitä sinä puhut”. Käyn vaaleihin sata lasissa. Vaikka mielestäni teenkin ”vaalityötä” joka päivä, niin syksyllä pitää tietysti laittaa jonkunlaista kampanjaa pystyyn. Mikään ei ole itsestään selvää ja tarvitsen kaiken tuen. Minua innostaa kovin se, että saisimme Kokoomuksen kannatuksen alas ja SDP pääsisi ykköseksi vaaleissa. Se on minusta täysin mahdollista ja teen itse pirusti töitä, jotta näin kävisi.

VIELÄ YDINVOIMASTA. Olen monella tapaa ydinvoimakriittinen. Äänestin 90-luvulla vastaan, kun maakaasu oli tuolloin realistinen vaihtoehto. Nyt Suomen sähkötarpeesta tuotetaan 10 prosenttia Venäjältä tuodulla ydinvoimalla. Se ei voi olla pitkän päälle kestävää. Päädyin tukemaan yhtä uutta ydinvoimalaa. Se on myös kantani suomalaisen metalli-ja metsä/paperi/kemiateollisuuden puolesta. Teollisuus ja myös me kuluttajat tarvitsemme edullista sähköä. Uusiutuva energia on myös tulevaisuutta. Mutta tarvitsemme molemmat “tukijalat”. Jo nyt Pekkarisen tukipaketin hinta on 300-400 milj. euroa vuodessa!!! Se on viritetty aivan maksimiin. Senkin maksavat palkansaajat ja eläkeläiset. Olen syksyllä tarkkana kun tukipaketti tulee Eduskunnan käsittelyyn. Siinähän KEPUn osto- ja myyntiliike toimi entiseen malliin, ja jossa kepun edustajat saatiin “kuljetustuella” kahden ydinvoimalan tukijoiksi.

MITÄS KESÄLLÄ? Heinäkuu on lomakuukausi. Ainakin ensimmäisen viikon aikana ei herätyskello ole päällä. Nukun paljon. Perinteisesti käymme paljon kesäteattereissa. Kangasalan Rampin teatterissa jo oltiinkin. Koskettava esitys karjalaisen siirtoväen tulosta Suomeen 1941-1946. Kiitos kirjoittaja Aulis Aarniolle. Viikoksi on varattu mökki Punkaharjulta, jolloin tietty käydään Retretissä ja Savonlinnassa. Olen edelleen paljon saunassa aina kun se on mahdollista. Valkeakoskelle minut ovat kutsuneet Työväen musiikkitapahtuman aikaan niin paperi kuin metallimiehetkin. Porin Jazzien yhteydessä pelaan kutsuttuna pelaajana jalkapallon ystävyysottelussa. - Aika paljon ohjelmaa, ettei vaan olisi liikaa!!!

TERVETULOA VELAATAN TYÖVÄENTALOLLE. Teiskon Työväenyhdistys järjestää taas kesäjuhlan. Viime vuonna ei ollut, kun teimme kattoremonttia. Iso työ kuin mikä. Tule toteamaan ja ihmettele. Juhlapuhujaksi tulee puoluesihteeri Mikael Jungner. Tampereen TTY:n torviseitsikko on paikalla, Ilmo Korhonen huumoria, laulua ja tanssia. Juhla on lauantaina elokuun 14. päivänä klo 14.00. Talolle on helppo tulla, Terälahdesta vielä 3-4 km pohjoiseen, ja kääntyminen Etelä-arolan tielle, josta viitoitus Velaatan Työväentalolle. Tervetuloa!

Hyvää kesää Sinulle ja läheisillesi!

P.s. Postikortit ja palaute on tervetullutta
os. Lapinkaari 14 B 24 Tampere 33180

Terveisin
JukkaG

Lisää kommentti

Oma nimesi:
Aihe:
Kommentti: