Blogi julkaistu Pirkanmaan Päivässä 25.2.2014 

Mitä sana vastavoima tuo mieleen?
Sana ei ole kovin positiivinen, mutta se on yhteiskunnallisesta ja ideologisesta keskustelusta monelle tuttu.

Työväenliike on ollut koko historiansa ajan, sekä vastavoima että kehitysvoima.

Oikeastaan koko 1900-luku sisältää kymmeniä, satojakin kehittämiskohteita, joissa näkyi kehitysvoima, joukkovoimakin - voima parlamentissa, joista voimme olla ylpeitä - työsuojelu, koulutus, perusturva, päivähoito, progressiivinen verotus ym. 
Ruotsalainen sosialidemokratia juurrutti jo 1930-luvulta kansankotiajattelun päämääräksi.  Pohjoismaissa rakennettiin sosialidemokraattien johdolla hyvinvointiyhteiskunta, jota edelleen useimmat maailman kansat katsovat kadehtien.

Kehitysvoimalla on edelleen sijansa, sillä Suomi ei ole vielä valmis. Oikeisto pyrkii heikentämään myös useita saavutuksiamme.

Kysymys vastavoimasta on mielenkiintoinen.  SDP:n puheenjohtajakandidaatti Antti Rinne pohdiskeli asiaa

mielenkiintoisesti kampanjatilaisuudessaan Tampereella.  Hänen mielestään sosialidemokraattien tulee

myös nykyistä selkeämmin olla vastavoima sille, mitä poliittinen oikeisto Suomessa ja kansainvälisestikin

yrittää edistää, kuten hyvinvointivaltion rakenteiden purku, julkisen sektorin alasajo, kvartaalikapitalismi, ahneuden ja itsekkyyden kasvu, tuloerot ja monet muut ilmiöt. Tähän kytkeytyy vasemmistoajattelijan Chantal Mouffen  ajatus siitä, että  todellisessa demokratiassa vallitsevasta hegemoniasta kilpailevat eri ideologiat.

Olemmeko liian löysästi edustaneet sosialidemokraattiselle liikkeelle historiallisesti ja tämänkin

päivän näkökulmasta kuuluvaa vastavoimaa. Ainakin voi miettiä sitä, että olemmeko me sosialidemokraatit menettäneet ihmisten mielissä aseman johtavana vastavoimana sille, mitä tapahtuu työelämässä, taloudessa, kulttuurissa ja moraalissa. Yksi vastavoima, josta demarit ovat kolmannen tien kriitikoiden mukaan luopuneet, on sosialidemokraattien anti-kapitalistisen

otteen puuttuminen eli ajatus siitä, että demarit eivät enää vastusta (riittävästi) talouden ylivaltaa vaan ovat

antaneet sille periksi.

Julkaistu AL 12.12.2013 otsikolla "Vuorotteluvapaa apuna työn jakamisessa"



Vuorotteluvapaata ollaan parhaillaan uudistamassa.  Olen toiminut SDP:n sapattivapaatyöryhmän puheenjohtajana ja paimentanut vuorotteluvapaan aikoinaan hallitusohjelmaan.  Työministeri  Liisa Jaakonsaari antoi sille nimen "Lex Gustafsson".

Vuorotteluvapaajärjestelmää kohtaan saa toki esittää kritiikkiä, mutta hämmentävää oli lukea lausuntoja, joissa ei nähty, saati ymmärretty järjestelmän kiistattomia ansioita.  (Jälkilöylyt AL 8.12.).
Lain tarkoitus on edistää työstä poissaolon avulla työntekijän työssä jaksamista.  Samalla se parantaa työttömänä työnhakijana olevan henkilön työllistämisedellytyksiä vuorotteluvapaalla olevan sijaisena saadun työkokemuksen avulla.  Uudistuksen suuri linja on huokoistaa ja helpottaa työ- ja muun elämän yhteensovitusta.

Vuorotteluvapaalla on ollut vuodesta 1996 lähtien yli 210 000 ihmistä ja sama määrä on saanut tehdä sijaisuuksia. Voidaan ajatella, että 400 000 ihmistä on saanut elämälleen uutta sisältöä, pienellä taloudellisella korvauksella, joka yleensä on 70 % työttömyyskorvauksen tasosta. Tuhannet sijaiset ovat saaneet näyttönsä perusteella pysyvän työpaikan. 

Tutkimusten mukaan vuorottelusijaisten työllisyysaste oli 10 prosenttia vertailuryhmän työllisyysastetta korkeampi vielä 8 vuotta sijaisuuden jälkeen.  Siksi tätä ainoaa toimivaa työnjakamisjärjestelmää ei saa tuhota, eikä siitä saa tehdä vähämerkityksellistä.

Järjestelmä toimii joustavasti. Se vaatii aina työnantajan ja työntekijän sopimuksen, jolloin toteutuu suhdanteiden huomiointi ja myös joustava sijaisen palkkaaminen.  Sijaista ei välttämättä tarvitse palkata samoihin tehtäviin, joita vuorotteluvapaalla oleva on tehnyt.